by procito

Meistä

Procito on osakeyhtiö ja rekisteröity tavaramerkki joka on jo yli 13 vuoden ajan ollut suomalaisen urheilumarkkinoinnin kehityksen suunnannäyttäjä. Yritys hyödyntää sen omistajien niin kansainvälisen kuin kotimaisenkin urheilumarkkinoinnin vahvan osaamisen, kokemuksen ja niiden parhaat ominaisuudet. Koko yrityksemme on sen perustamisesta lähtien sitoutunut yhteiseen päämääräämme; asiakkaan yksilöllisen tarpeen huomioimiseen, työntekijöiden korkeaan osaamiseen ja uusien palvelukonseptien kehittämiseen sekä asiakkaidemme myynnin kasvattamiseen. Uskomme että tulevaisuudessa kehitys tapahtuu entistä enemmän digitaalisissa ja sähköisissä palveluissa. Yrityksen takana on  ex huippu-urheilijoita, jotka ovat jo usean vuoden ajan halunneet tuoda jotain täysin uudenlaista lisäarvoa jo toimiviin konsepteihimme. Vuosia kehitelty idea aivan uudenlaisesta ja kaikki kumppanimme sekä päämiehemme yhdistävästä digitaalisesta Urheiluverkosto.fi palvelusta on nyt vihdoin saatu lanseerattua. Urheiluverkosto.fi palvelua uudistetaan koko ajan ja haluammekin nyt pyytää teidät kaikki asiakkaamme mukaan kehittämään tätä aivan uutta ja suomalaista urheilumarkkinointia mullistavaa palvelua, yhdessä kanssamme.

Urheiluverkosto.fi on aivan uudenlainen tapa olla tukemassa ja tekemässä yhteistyötä Suomen suurimpien urheilun tuotemerkkien ja kannattamasi seuran kanssa. Prociton kehittämä Urheiluverkosto.fi on yli 15 vuoden kokemuksella kansainvälisestä ja suomalaisesta huippu-urheilusta asiakkailleen luoma täysin uudenlainen digitaalinen verkostoitumis -ja yhteistyö alusta. Urheiluverkosto.fi alustan tarkoitus luoda edellytykset kaikkien yhteistyökumppaniemme menestykselliselle liiketoiminnalle sekä entistä saumattomalle yhteistyölle. Laadun merkitys tekemisessä kasvaa jatkuvasti ja uudella Urheiluverkosto.fi digitaalisella alustalla haluamme vastata asiakkaidemme odotuksiin entistäkin laadukkaammilla palveluilla.

Suomalaisten urheiluseurojen ja lajiliittojen kanssa yhteistyötä sekä tukemista tekee kauttamme näkyvästi useita tuhansia kumppaniyritystä. Lähde Sinäkin mukaan tekemään yhteistyötä erittäin suosittuun Urheiluverkosto.fi palveluun sekä nauttimaan yrityksellesi kaikista siihen kuuluvista eduista ja palveluista.

Myös Urheiluverkosto.fi on rekisteröity tavaramerkki ja takaa yksinoikeuden tavaramerkkiin, sekä antaa tavaramerkin haltijalle oikeuden kieltää muita käyttämästä samaa tai samankaltaista merkkiä. Tavaramerkki on ennen kaikkea kuluttajille tae tavaran ja palvelun laadusta.